Musiikin eri aikakaudet

Tässä artikkelissa paneudumme musiikin eri aikakausiin. Näkökulmamme on pääasiallisesti historiassa: nykymusiikista sekä rock-musiikin vuosikymmenistä voit lukea omista artikkeleistaan. Lisäksi kerromme musiikin eri aikakausista juuri länsimaisesta näkökulmasta. Länsimaisen musiikin katsotaan alkaneen noin 800 eaa. Vuosia 800 eaa. – 400 jaa. kutsutaan antiikin musiikin ajaksi. Musiikkia esitettiin sekä antiikin Kreikassa että Roomassa. Erityisesti antiikin Kreikassa musiikilla oli keskeinen asema kulttuurissa, ja myös länsimaisen musiikinteorian ja musiikkiestetiikan perusta luotiin tuolloin. Esimerkiksi kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan noin 550 eaa. kehittämä viritysjärjestelmä loi perustan myöhemmin kehitetyille musiikkijärjestelmille. Antiikin Kreikassa musiikki kytkeytyi keskeisesti teatterin syntyyn ja musiikki oli erottamaton osa näytelmiä.

Keskiaika (400-1420)

Keskiajalla musiikki – kuten muukin kulttuuri ja yhteiskunta – oli vahvasti yhteydessä kristilliseen kirkkoon. Musiikissa näkyi myös juutalaiset juuret, johon kristinusko perustui. Musiikkielämä toimi hyvin pitkälti kirkon piirissä, siellä olivat niin koulut kuin säveltäjätkin. Hyvin harvat kirkon ulkopuoliset maallikot osasivat lukea nuotteja. Keskiajalla kehitettiin muun muassa nuottikirjoitus ja polyfania. Ajalta 400-1000 on säilynyt lähinnä vain kirkkomusiikkia. Eri kirkkomusiikkityyleistä voidaan erottaa esimerkiksi ambrosialainen, vanha roomalainen, bysanttilainen ja gregoriaaninen kirkkomusiikki. 1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa vaikutti myös niin sanottu Notre Damen koulukunta. Siihen kuuluneet säveltäjät kehittivät muun muassa uuden polyfonisen sävellystyypin eli motetin.

Keskiajalla esitettiin myös maallista musiikkia. Koska lukutaito ja nuottienlukutaito rajoittuivat käytännössä lähes täysin kirkossa toimivien pariin, maallista musiikkia ei juuri kirjoitettu muistiin, eikä sitä ole tämän vuoksi säilynyt kuin hyvin vähän. Tutkijat ovat kuitenkin voineet tehdä joitakin päätelmiä ajan maallisesta musiikista näiden harvojen säilyneiden lähteiden perusteella. Esimerkiksi eepokset eli pitkät sankarirunot ovat olleet ilmeisen suosittuja. Kun kirkkomusiikin kielenä oli poikkeuksetta latina, maallisessa musiikissa käytettiin kansankieliä, esimerkiksi italiaa, ranskaa ja saksaa. Kansankielisiä lauluja esittivät erityisesti hovien ja ylimysten tukemat trubaduurit ja truveerit. He olivat säveltäjä-runoilijoita, joiden teoksia koottiin laulukirjoiksi.

Renessanssi (1420-1600) ja barokki (1600-1750)

Renessanssimusiikki eroaa sitä edeltäneistä musiikkityyleistä erityisesti lisääntyneellä terssi-intervallin käytöllä. Se oli myös luonteeltaan modaalista, ei tonaalista. Keskeisimpiä kirkkomusiikin muotoja olivat messu ja motetti. Keskeisiä maallisen musiikin muotoja olivat puolestaan chanson, frottola ja madrigaali. Renessanssiaikana keksittiin yksi ihmiskunnan historian tärkeimmistä keksinnöistä eli painokone. Se mahdollisti myös entistä suuremman musiikkimäärän julkaisemisen nuottien muodossa. Nuottikopioita voitiin valmistaa halvalla, minkä ansiosta musiikki levisikin aiempaa laajemmalle, ja kansankielisen musiikin määrä lisääntyi. Myös amatöörit saattoivat esittää musiikkia ja esimerkiksi instrumentaalimusiikki alkoi kehittyä. Soolosoittimet kuten kosketinsoittimet ja luuttu yleistyivät. Tavallinen tapa jaotella soittimia oli jakaa ne hiljaisiin ja kovaäänisiin.

Barokin aikana muotiin tuli näyttävyys ja ylenpalttisuus, niin musiikissa, muodissa kuin tavassa puhua ja kirjoittaa. Ooppera syntyi 1600-luvun alun Italiassa ja soitinmusiikin suosio kasvoi entisestään. Esimerkiksi cembalon ääni raikui hoveissa. Soittimia alettiin käyttää nyt myös kirkkomusiikissa. Samalla syntyi uusia kirkollisen musiikin muotoja, joissa yhdistettiin niin kuoroa kuin orkesteriakin. Ajan musiikille oli tyypillistä selvä perussyke sekä terassidynamiikka, eli äänenvoimakkuuden äkilliset vaihtelut. Aikakauden kuuluisiin maallisiin säveltäjiin kuuluvat esimerkiksi Antonio Vivaldi, Johan Sebastian Bach ja Georg Friedrich Händel. Esimerkiksi Vivaldi oli hyvin tuottoisa säveltäjä: hän sävelsi satoja teoksia. Barokkiaikana myös sinfoniaorkesterit kehittyivät ja saivat nykyisen muotonsa.

Klassismi (1750-1800) ja romantiikka (1800-1910)

Klassismi oli eräänlainen vastaisku barokin mahtipontisuudelle. Barokkimusiikkia alettiin pitää teennäisenä ja teeskentelynä, ja musiikissa haluttiin palata ennemmin sen alkuperäisille juurille. Uusia ideoita alettiin hakea antiikin ajan musiikista. Klassismin ideaaleina olivat yksinkertaisuus, keveys ja tasapainoisuus. Musiikin kuului olla ”täydellistä”, ei tunteellista. Itävallan Wienistä tuli ajan musiikillinen keskus. Klassismin ajan kuuluisia säveltäjiä ovat esimerkiksi Wolfgang Amadeus Mozart sekä Ludwig van Beethoven. Itävaltalainen Mozart oli todellinen ihmelapsi: hän sävelsi ensimmäisen sinfoniansa kahdeksanvuotiaana ja ensimmäisen oopperansa 12-vuotiaana. Taitavana pianistina hän onnistui nostamaan soittimen arvostusta laajemminkin. Piano kuuluikin ajan suosikkisoittimiin syrjäyttäen aiemmin suositun cembalon.

Romantiikan ajalle oli tyypillistä että kauneutta ihailtiin. Myös ihmisen arvoa juuri yksilönä alettiin korostaa. Ajan musiikille oli tyypillistä voimakkaiden tunteiden korostuminen. Sävellyksiin ammennettiin aiheita erityisesti luonnosta, mutta myös mielikuvitus sekä oudot ja yliluonnolliset asiat toimivat inspiraationa. Romantiikan aikana baletti kehittyi taidemuotona huippuunsa. Aikakauden kuuluisimpana balettisäveltäjänä voidaan pitää Pjotr Tsaikovskia. Muita ajan kuuluisia säveltäjiä olivat esimerkiksi italialainen viuluvirtuoosi Niccolo Paganini sekä puolalainen ihmelapsi Frederic Chopin. Chopin oli vain kahdeksanvuotias pitäessään ensimmäisen konserttinsa. Kansallisromanttiset säveltäjät kiinnostuivat luonnon lisäksi myös maansa kansanmusiikista ja kansantarinoista. Esimerkiksi ensimmäinen maailmanmaineeseen noussut suomalaissäveltäjä Jean Sibelius inspiroitui Kalevalasta.

Moderni aika (1910-)

Modernille ajalle on ollut ominaista erilaisten uusien tyylisuuntien kehittäminen, esimerkiksi impressionismin, ekspressionismin ja modernismin. Impressionismissa korostuivat vaikutelmat ja pienet hetket ja tunnelmat, ekspressionismissa puolestaan ilmaisu. Modernismille on puolestaan tyypillistä kokeelliset soittotekniikat, luovat laulutyylit ja sähköiset soittimet. Kuuluisia modernisteja ovat olleet esimerkiksi Einojuhani Rautavaara ja Camille Saint-Saens. 1900-luvulla myös niin sanottu populäärimusiikki alkoi saamaan entistä enemmän jalansijaa. Sen alkujuuret olivat jo 1800-luvulla, teollistumisen ja kaupungistumisen aikakaudella. Taidemusiikin ja kansanmusiikin väliin syntyi oma tyylisuuntansa, niin sanottu viihdemusiikki. Modernin musiikin kannalta merkittävänä voidaan pitää rock and roll -musiikin syntyä 1950-luvulla – tästä voit lukea lisää aihetta käsittelevästä omasta artikkelistaan!